Yhdysvallat vetänee joukkonsa Afganistanista 11. syyskuuta mennessä, 20 vuotta New Yorkiin tehdyn terrori-iskun jälkeen. Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan kansainvälinen sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio Afganistanissa alkaa kaartua loppusuoralle. Yhdysvaltalaislähteiden mukaan Yhdysvallat aikoo vetää joukkonsa maasta syyskuun aikana. Yhdysvaltojen joukkojen vetäytyminen maasta merkitsee myös Suomen kriisinhallintajoukkojen poistumista Afganistanista. – Tarkoittaa sitä, että suomalaisetContinue Reading

Sinisalu said that Moscow’s involvement in protests on Toompea Hill and other city center locations should not be suspected. “The protests have drawn very different people who are afraid of the police being given greater powers, including those against the obligation to wear a mask and anti-vaccination activists. The [coronavirus]Continue Reading

Suomi on kertonut Venäjälle ja Yhdysvalloille olevansa valmis isännöimään presidentti Vladimir Putinin ja presidentti Joe Bidenin mahdollista huippukokousta. Asiasta uutisoi Iltalehti (siirryt toiseen palveluun). – Mitä tulee tähänkin mahdolliseen tapaamiseen, valmius sen järjestelyihin on esitetty kummallekin taholle, kommentoi tasavallan presidentin kanslia lehdelle. Kanslia ei kommentoinut Iltalehdelle sitä, mitä mahdollisia kokouspaikkojaContinue Reading