Kuhmon kaupunki esittää useita rajoitustoimia alueella havaitun laajan koronatartuntatilanteen takia. Kuhmossa perjantaina todetusta laajasta altistuksesta on löytynyt tähän mennessä jo 14 koronatartuntaa ja 130 altistunutta. Rajoitukset on laadittu yhteistyössä Kainuun soten kanssa ja niitä koskevat viranhaltijapäätökset on tarkoitus tehdä sunnuntain aikana, Kuhmon kaupunki kertoo tiedotteessaan. Tiedotteen mukaan kaikki kaupungin järjestämätContinue Reading

Vastaavia mielenosoituksia järjestettiin lauantain aikana myös Lontoossa, Pariisissa, Wienissä ja Zürichissä. Saksan pääkaupungissa Berliinissä on pidätetty noin 300 ihmistä koronarajoituksia vastustavan protestin yhteydessä. Poliisi hajotti eilen arviolta 18 000 ihmisen protestin, koska osallistujat eivät poliisin mukaan noudattaneet vaadittuja turvavälejä tai ohjeistuksia kasvomaskin käytöstä. Useat tuhannet mielenosoittajat eivät kuitenkaan suostuneet poistumaanContinue Reading

SDP:n ministerikolmikko vierailivat tänään perjantaina Jämsässä pääministeri Sanna Marinin johdolla Ministerit tapasivat UPM:n Kaipolan tehtaan sekä Jämsän kaupungin edustajia Jämsän kaupunki odottaa valtiolta apua paperitehtaan lakkautuksesta aiheutuviin ongelmiin Marinin tietojen mukaan Kaipolan tehdas on ollut tuottava, kyse ei ole ollut tappiollisesta toiminnasta Valtio on sitoutunut Marinin mukaan etsimään korvaavia työpaikkojaContinue Reading

Norwegian today reported its results for the first half year of 2020. The figures are as expected heavily impacted by the COVID-19 pandemic with a net loss of NOK 5.3 billion. During the first half of 2020, 5.31 million customers travelled with the company; a decrease of 71 percent comparedContinue Reading

Kaikkosen mukaan siviilipalvelusta ja asevelvollisuutta on hyvä kehittää, mutta Suomen puolustuskyvystä ei pidä tinkiä. Li Andersson ehdotti torstaina varusmies- ja siviilipalveluksen keston lyhentämisen työllisyysvaikutusten selvittämistä. Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk) mukaan varusmies- ja siviilipalveluksen keston lyhentäminen aiheuttaisi aukon Suomen turvallisuuteen. Kaikkonen twiittasi asiasta torstaina. – Li Anderssonin ehdottamien palvelusajan lyhennysten hintana olisiContinue Reading

Uuringud välistavad viiruse laialdase levikuMõni päev tagasi sai Tartu Ülikool valmis ligi 2400 eestimaalasega koroonaviiruse levimuse uuringu viienda etapi. Augusti esimesel nädalal alanud uuringut asuti tegema teadmises, et juba juuli teises pooles oli eelkõige Tartus nakatumiste arv kasvanud. Üle 2300 inimese, kellelt ninaneelu kaudu koroonaviiruse proov võeti, leiti uuringufirma Emori poolt kas elektronpostiContinue Reading

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön puheesta tiistain suurlähettiläspäivillä on käyty kuluvalla viikolla vilkasta keskustelua. Niinistö sanoo Ylen viikoittaisen Jaa, ei, tyhjiä, poissa -podcastin haastattelussa, että puheellaan hän halusi nostaa ennen kaikkea esille ”tulkinnan tien”. – Suurlähettiläispäivillä kannoin huolta pitkästä jatkumosta erityisesti euroalueen kohdalla, jossa tulkinnan tie on johtanut tosiasiallisesti toiseen tilanteeseenContinue Reading

Koronavirus ja sen aiheuttamat rajoitustoimet iskivät Suomen talouteen aiemmin arvioitua ankarammin, ilmenee Tilastokeskuksen (siirryt toiseen palveluun) kertomista ennakkotiedoista. Bruttokansantuote (bkt) supistui toisella vuosineljänneksellä 6,4 prosenttia vuoden takaisesta. Edelliseen neljännekseen verrattuna bkt pieneni 4,5 prosenttia. Aiemmin Tilastokeskus arvioi, että Suomen talous olisi supistunut huhti-kesäkuussa noin viisi prosenttia vuoden takaiseen verrattuna jaContinue Reading