Hallitus neuvottelee jälleen koronatoimista – tarkoituksena sorvata suunnitelma epidemian eri vaiheisiin

Hallitus neuvottelee jälleen koronatoimista Säätytalossa torstaina aamupäivällä. Hallitus neuvottelee siitä, miten rajoituksia ja suosituksia otettaisiin käyttöön jatkossa epidemian eri vaiheissa.

Viime keväänä Suomessa otettiin käyttöön niin kutsuttu hybridistrategia, jonka avulla pyritään estämään koronaviruksen leviäminen samalla kun rajoituksia puretaan.

Tarkoituksena on nyt selkiyttää sitä, miten hybridistrategiaa toteutetaan jatkossa epidemian ensimmäisen vaiheen jälkeen.

Ylen tietojen mukaan neuvotteluissa ei todennäköisesti käsitellä vielä rajakysymyksiä vaan asia on siirtymässä ensi viikkoon.

Lintilä höllentäisi matkustusrajoituksia

Suomen tiukat matkustusrajoitukset ovat herättäneet keskustelua. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on toivonut, että Suomi höllentäisi matkustusrajoituksia.

– Jos rajana pidetään kahdeksaa koronatapausta 100 000 asukasta kohden, vain kolme Euroopan maata täyttää kriteerin. Matkailun kannalta tuon rajan pitäisi olla 25, hän sanoi tiistaina.

Lintilän mukaan Suomi tarvitsee ulkomaalaisia myös esimerkiksi rakentamisessa.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) ilmoitti keskiviikkona, että hänen ministeriönsä valmistelee pikaisesti lakimuutosta, jonka tarkoituksena on, että Suomeen tuleva matkailija pääsisi maahan vain, jos hänellä on negatiivinen testitulos.

Jos esitys menee läpi, kuljetuspalvelun tarjoajan on jatkossa huolehdittava siitä, että Suomeen tulevalla matkustajalla on todistus negatiivisesta testituloksesta.

Määräaikainen laki olisi voimassa ensi vuoden loppuun saakka.

Riippumaton tutkintaryhmä alkaa selvittää koronatoimia

Valtioneuvosto tiedotti keskiviikkona myös, että riippumaton tutkintaryhmä alkaa selvittää koronapandemiasta johtuneita toimia Suomessa.

Ryhmä aloittaa työnsä Onnettomuustutkintakeskuksen yhteydessä. Tarkemmin asiasta kerrotaan tiedotustilaisuudessa torstaina noin kello 13.30. Yle näyttää tiedotustilaisuuden suorana.

Paikalla tiedotustilaisuudessa pääministeri Sanna Marin (sd.) ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sekä Onnettomuustutkintakeskuksesta johtaja Veli-Pekka Nurmi ja johtava tutkija Kai Valonen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *