Pääministeri Sanna Marin Jämsässä: “Valtio on sitoutunut etsimään korvaavia työpaikkoja alueelle” – seurasimme tiedotustilaisuutta suorana

  • SDP:n ministerikolmikko vierailivat tänään perjantaina Jämsässä pääministeri Sanna Marinin johdolla
  • Ministerit tapasivat UPM:n Kaipolan tehtaan sekä Jämsän kaupungin edustajia
  • Jämsän kaupunki odottaa valtiolta apua paperitehtaan lakkautuksesta aiheutuviin ongelmiin
  • Marinin tietojen mukaan Kaipolan tehdas on ollut tuottava, kyse ei ole ollut tappiollisesta toiminnasta
  • Valtio on sitoutunut Marinin mukaan etsimään korvaavia työpaikkoja alueelle
  • Marin vaatii, että UPM kutsuu lomautetut takaisin työhön, jotta kaikki pääsevät työyhteisön osaksi ja saavat vertaistukea
  • Ministerit lupasivat, että Jämsää ei jätetä yksin

Jämsässä vierailleen ministerikolmikon viesti oli selvä. Jämsää ja Keski-Suomea laajemminkin tullaan auttamaan monin toimin.

Ministerin vetosivat useaan otteeseen UPM:n yhteiskuntavastuuseen. Esimerkiksi pääministeri totesi, että lomautetut pitäisi kutsua takaisin töihin.

– He ovat kohdanneet henkilökohtaisen kriisin. Olisi tärkeää, että voisi jakaa tuntoja, ja olisi työyhteisöä ympärillä, kenen kanssa voisi omia tuntemuksia käydä läpi ja saada myös vertaistukea.

klo 15.18 Tilaisuus päättyy.

klo 15.17 Skinnari: Teemme kattavan kriisipaketin. Lisäksi ihmisistä on pidettävä huolta, täytyy kuunnella ja auttaa. Olemme tänään kuulleet pääluottamusmiehiä siitä, miten perheitä ja ihmisiä voidaan tukea.

klo 15.16 Skinnari: Olen pettynyt metsäteollisuuden tutkimus- ja kehityspanostuksiin, ne on aika pähkinöitä. Jos on pähkinöitä, jää helposti mustapekka käteen. On selvää, että Keski-Suomessa halutaan rakentaa uutta metsäteollisuuden tulemista. Olemme nähneet yhtiöitä, jotka haluavat kehittää. Olen vedonnut UPM, että tehdasaluetta kehitetään.

Nyt tarvitaan nopeasti apua Jämsään. Hallitus tekee kaikkensa, että jatkossa Keski-Suomessa on metsäteollisuutta, mutta UPM on tehnyt nyt oman päätöksensä. En näe realistisena, että valtio olisi omistajana Kaipolan alueella. Tulevaisuudessa uskon, että alueella on yrittäjyyttä ja innovaatioita, jossa suomalainen metsä näkyy. Uskon, että Pirkanmaan ja Keski-Suomen teollisuutta palvellaan Jämsästä käsin.

klo 15.09 Helaste: Olemme tyytyväisiä ja kiitollisia, että näin arvovaltaisesti on tultu paikalle ja meidän viestimme on mennyt perille. Lupaus on, että meitä varten valmistellaan erityisiä tukitoimia budjettiriihessä. Toivomme, että huolehditaan siitä että voimme turvata palvelut ja uusia työpaikkoja. Tarvitsemme valtion, maakuntaliiton, TE-toimiston ja ely-keskuksen apuun. Yhteistyötä tehdään kaikkien kanssa, mutta jo maanantaina aloitamme neuvottelut uusien teollisten työpaikkojen saamisesta. Ovia on varmasti avautumassa, yhteydenottoja on tullut merkittäviltä tahoilta. Ensin on saatava UPM:n kanssa keskusteluyhteys, että voidaan saada tehdasalue turvalliseksi. Uskon, että myötätunto muuttuu teoiksi ja perheiden tilanne on otettu vakavasti.

klo 15.01 Haatainen: Alueelle suunnaton shokki. Elinkeinoviranomaiset ja maakuntahallinto ym. alueen toimijat tekevät esityksen, jossa työ- ja elinkeinoministeriö mukana ja auttamassa. Korona on vaikuttanut työllisyyteen, olemme saaneet tietää että alueen yritykset ovat joutuneet lomauttamaan. Valtiovalta on auttanut, että lomauttaminen on helpompaa eikä tarvitse irtisanoa. Olemme päättämässä energiaverotuksen laskemisesta ja se merkitsee teollisuudelle helpotusta jatkossa.

*klo 14.57 *Marin:Työntekijät vaikean paikan edessä, tieto tuli järkytyksenä. Viesti oli, että lomautetut kutsuttaisiin takaisin töihin. Mielestäni se on vähintä, mitä UPM voi tehdä. Onneksi kriisiapua on järjestetty. Ihmiset ovat osaavia ja Kaipolan tehdas on ollut tietojeni mukaan tuottava, kyse ei siis ole ollut tappiollisesta tilanteesta. Valtio on ottanut velkaa tukeakseen koronan keskellä yrityksiä. Hallitus ja valtio tulevat alueen avuksi, teemme kohdennettuja toimia.

Mitä hallitus aikoo tehdä kilpailukyvyn edistämiseksi?

Olemme päättäneet laskea sähköveron EU:n minimitasolle. Väylämaksujen osalta tulemme pitämään matalammalla tasolla. Perusväylänpidon rahoitusta on nostettu ja rata- ja väyläinvestointeja. Ratkaisuja on jo tehty.

Kuuden tunnin työpäivä ei ole hallituksen ohjelmassa vaan pidemmän aikavälin tavoite. Itse uskon, että parempaa työelämää ja tuottavuutta pitää tavoitella. Meillä on isoja haasteita ja myös välineitä.

Ajatukset ihmisten ja perheiden luona, emme jätä Jämsää yksin.

*klo 14.51 *Marin: Olemme tavanneet tänään pääluottamusmiehiä. Työntekijöiden toiveesta Jokivarren puukoulu tapaamispaikkana.

Sanna Marin puhumassa medialle

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *