Perus­suomalaiset ja Liike nyt jättävät väli­kysymyksen – ”Hallitus näyttää haluavan, että Suomi toimii koko maailman sosiaali­toimistona”

Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran ja perussuomalaisten mielestä Suomen rajalliset resurssit pitäisi kohdistaa omien vähäosaisten ja apua tarvitsevien auttamiseen.

– Maan ulkopuolisista ja maailman parantamiseen liittyvistä hankkeista ei nyt ole syytä etsiä lisää menokohteita, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo.

Purran mielestä myös Suomen velan kasvu ja alijäämä edellyttävät tarkkaa talouspolitiikkaa, jossa menokohteet on asetettu tärkeysjärjestykseen.

Perussuomalaiset ja Liike nyt jättävät hallitukselle tänään torstaina välikysymyksen maahanmuuttopolitiikasta ja taloudesta.

Perussuomalaiset ja Liike nyt kritisoivat etenkin hallituksen uutta esitystä perheenyhdistämisen helpottamiseksi. Purra muistuttaa, että sitä on kritisoinut myös Maahanmuuttovirasto.

– Esityksessä ei vain poisteta toimeentuloedellytystä alaikäisen henkilön käynnistämissä perheenyhdistämisissä, kuten hallitusohjelmassa kirjataan, vaan myös kansainvälistä suojelua ja toissijaista suojelua saaneiden toimiessa perheenkokoajana, Purra sanoo.

Purran mukaan perheenyhdistäminen on jo pitkään ollut suurin maahanmuuton reitti Suomeen.

– Kyse on juuri siitä maahanmuutosta, joka keskimäärin aiheuttaa suuria kustannuksia ja myös muita ongelmia. Lopputuloksen kannalta on yhdentekevää, onko henkilö saapunut perheenkokoajana vai perheenjäsenenä.

Myöskään hallituksella ei vaikuta olevan puolueiden mukaan yhteistä linjaa perheenyhdistämisen suhteen.

– Ollaanko tässä vetämässä keskustaa höplästä, kun tehdään löysempää maahanmuuttopolitiikkaa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ihmettelee.

Perussuomalaisten mielestä Suomen resurssit tulisi käyttää ensisijaisesti Suomen pienituloisten ja työttömien auttamiseen.

– Sanna Marinin hallitus näyttää haluavan, että Suomi toimii koko maailman sosiaalitoimistona, Tavio sanoo.

– Suomen kansalaisuudesta on tullut niin arvoton, että sitä jaetaan liukuhihnalla.

Liike nytin puheenjohtaja Hjallis Harkimo painottaa, että hänen puolueensa ei vastusta maahanmuuttoa, mutta kannattaa vastuullista maahanmuuttoa.

Hänen mukaansa maahanmuuton painopiste tulisi olla koulutetun työvoiman saamisessa Suomeen.

Liike nyt esittää myös, että seuraavassa hallituksessa istuu maahanmuuttoministeri.

Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.