Viimeisimmän vuorokauden aikana Suomessa on todettu THL:n tuoreiden tietojen mukaan 93 uutta koronatartuntaa ja yksi uusi kuolemantapaus. Yhteensä koronakuolemia on todettu Suomessa 337. Tiistaina THL kertoi koronatartuntoja todetun 8 337. Kahden viime viikon aikana on raportoitu 428 tartuntaa, kun kahden edellisen viikon määrä oli 360. Kasvua oli siis 68 tapausta. ViimeisimmänContinue Reading

Tietoa toimivasta ja turvallista koronarokotetta odotetaan maailmalla jo malttamattomana, ja tuotekehitys näyttää etenevän nopeammin kuin keväällä uskallettiin odottaa. Koronarokotteeseen epäilevästi suhtautuvilla huolta aiheuttaakin rokotteen uutuus ja kehittämisen nopeus. Suomessa rokotteiden ottaminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri Sari Ekholm kertoo, että koronarokote ei tee tässä poikkeusta. – Ei. En näe,Continue Reading