Puolustusvoimissa on ollut tänä vuonna yli 600 varmistettua koronavirustartuntaa. Varusmiesliitto on saanut palautetta koronaepidemian aikana eri puolilta Suomea Puolustusvoimien hitaasta reagoinnista koronatartuntoihin. Vuoden 2021 alusta alkaen Puolustusvoimissa on ollut yli 600 varmistettua koronavirustartuntaa. Luku sisältää varusmiehien ja henkilökunnan tartunnat. Pääesikunnan tietojen mukaan 22.4. sairaana oli yhteensä 83 henkilöä. Alkuvuoden lukuContinue Reading

Varusmiehiä epäillään kylmetetyn tahallaan Ilmavoimien päättöharjoituksessa Jämsän Hallissa marraskuussa 2018. Epäilyjen mukaan varusmiehiltä oli riisuttu vaatteita ja kenkiä ja heitä oli pidetty pitkään lumihangessa. Syytetyistä kolme on ammattisotilaita ja 18 oli tapahtumien aikaan varusmiehiä. Kanta-Hämeen käräjäoikeus alkaa tänään käsitellä sotilasrikosasiaa, jossa on kyse Ilmavoimien vuoden 2018 päättöharjoituksen tapahtumista. Epäilyjen mukaanContinue Reading

Kaikkosen mukaan siviilipalvelusta ja asevelvollisuutta on hyvä kehittää, mutta Suomen puolustuskyvystä ei pidä tinkiä. Li Andersson ehdotti torstaina varusmies- ja siviilipalveluksen keston lyhentämisen työllisyysvaikutusten selvittämistä. Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk) mukaan varusmies- ja siviilipalveluksen keston lyhentäminen aiheuttaisi aukon Suomen turvallisuuteen. Kaikkonen twiittasi asiasta torstaina. – Li Anderssonin ehdottamien palvelusajan lyhennysten hintana olisiContinue Reading