Varusmiesten karanteeni­oloista kiertää hurjia väitteitä – näin Puolustusvoimat vastaa

Puolustusvoimien mukaan eristyksiin ja karanteeneihin soveltuvia tiloja löytyy joukko-osastoissa vain rajoitetusti. Esimerkiksi Porin prikaatissa tilanne on kuitenkin hyvä.

Korona on iskenyt varusmiesten arkeen entistä rajummin, sillä tartuntamäärät ovat nousussa myös Puolustusvoimissa.

Samaan aikaan anonyymin keskustelusovelluksen Jodelin intti-kanavalla käy keskustelu kuumana varusmiesten epäoikeudenmukaisesta kohtelusta karanteenissa ja muutenkin korona-aikana. Vastaavanlaista keskustelua on ollut myös esimerkiksi Redditin suositulla Suomi-alasivulla.

Keskustelujen mukaan ongelmat ovat varuskuntakohtaisia, mutta keskustelijoiden mukaan merkittäviä. Moitteiden mukaan myös eristyksen ja karanteenin asianmukaisuudessa ja turvallisuudessa parannettavaa.

Karanteenissa olevat ovat keskustelijoiden mukaan esimerkiksi jääneet muun muassa ilman ruokaa ja riittäviä wc-aikoja. Lisäksi riskiryhmäläisille on vaadittu turvallisempia karanteeniolosuhteita.

Kaarti kiistää nettiväitteet

Kaartin jääkärirykmentissä koronatartuntoja on tällä hetkellä 137 varusmiehellä. Heistä 50 on aloittanut palveluksensa tammikuussa. Henkilökunnassa on muutama yksittäinen tartunta, esikuntapäällikön sijainen, everstiluutnantti Olli Järvinen kertoo.

Nettiväitteiden mukaan Kaartin varusmiehiä on laitettu telttamajoitukseen, “positiivisten tupaan” on jätetty kuljettamatta ruokaa ja varusmiehiä on jäänyt ilman wc-aikoja.

Järvisen mukaan väitteet eivät pidä paikkaansa. Varuskunnassa karanteenissa tai eristyksessä olevat varusmiehet on toistaiseksi kyetty majoittamaan lämpimissä kasarmiolosuhteissa, hän sano.

– Kaikki varusmiehet ovat majoittuneet sisätiloissa. Olemme selvittäneet epäkohtia, ja ruokaa on myös jokaiselle tarjolla. Varusmiesten tulisi myös itse kertoa varusmiesjohtajille ja henkilökunnalle epäkohdista, jotta niihin pystytään puuttumaan.

Järvisen mukaan terveiden varusmiesten telttamajoitukseen voidaan ryhtyä, mikäli koronatilanne pahenee. Toistaiseksi telttamajoitusta on vältetty kylmän sään ja telttojen kasarmeja heikomman hygienian vuoksi. Alokkaiden osalta syynä on ollut myös se, että he eivät vielä ole saaneet koulutusta paloturvalliseen majoittumiseen teltoissa.

– Joissain yksiköissä, alokkaiden suuresta määrästä johtuen, on jouduttu ottamaan käyttöön myös tiloja, joita ei normaalisti ole tarkoitettu majoituskäyttöön, kuten luokkatiloja, Järvinen sanoo.

Santahaminan saarella toimivassa Kaartin jääkärirykmentissä on rajoitetusti karanteeniin tai eristykseen sopivia tiloja. Tästä syystä varusmiehiä on lähetetty myös kotiin sairastamaan tai karanteeniin, jos kotona sairastaminen tai karanteenissa oleminen ei altista esimerkiksi perheenjäseniä.

Santahaminan terveysaseman lääkärin ohjeistuksen mukaan koronapositiiviset lähetetään kotiin joko pisarasuojatulla taksilla tai omalla ajoneuvollaan, mikäli terveysturvallisen eristyksen järjestäminen kotona on mahdollista.

Varuskunnassa positiiviset ja altistuneet ovat omissa ryhmissään erillään muista henkilöistä, kuitenkin niin, että positiiviset ovat omassa joukossaan ja altistuneet omassaan, Järvinen kertoo.

Porissa jäätyivät putket

Porin prikaatin operaatiopäällikkö, everstiluutnantti Aki Mustonen kertoo, että puolustusvoimien tautitilanne heijastelee koko yhteiskunnan tilannetta. Tautitapausten määrä on noussut.

Prikaatissa oli keskiviikkoaamuna 141 koronapositiivista. Heistä vain pari kuuluu henkilökuntaan.

Everstiluutnantti Aki Mustonen.
Everstiluutnantti Aki Mustonen. Kuva: Heikki Westergård

Mustosen mukaan karanteenissa ja eristyksessä oleville on kyetty takaamaan asialliset olosuhteet. Koko Säkylän-Niinisalon varuskunnassa on käytössä majoituskontteja, samanlaisia joita käytetään myös kriisinhallintaoperaatioissa.

– Ne eivät ole kasarmeja, mutta niissä on ihan vastaavat olosuhteet, kriisinhallintaoperaatioissakin. Löytyy lämpimät tilat, kelvolliset puitteet, kännykän latausmahdollisuudet ja peseytymään pääsee.

Ongelmitta Porin prikaatissa ei ole selvitty. Mustonen kertoo, että pahimpien pakkasten aikaan yhdessä varasairaalassa vesijohtoputket olivat jäätyneet ja viemäreitä tukkeutui.

– Toimitimme kohteelle bajamajoja varakäymälöiksi siltä varalta, että vastaavaa vielä käy.

Mikäli sairaiden määrä nousee erittäin korkeaksi, Mustonen arvelee, että terveitä varusmiehiä majoitetaan muihin tiloihin. Tähän ei ole vielä ollut tarvetta.

– Meillä on myös tarvittaessa esimerkiksi ilmakaaritelttoja varastossa. Ihan ensimmäisenä ei tarvitse majoittua puolijoukkueteltassa.

Sairastuneita jo yli tuhat

Keskiviikkoaamuna puolustusvoimissa oli sairaana 1 195 henkilöä, joista 980 on varusmiehiä ja loput henkilökuntaa. Vuorokauden aikana uusia tautitapauksia on tullut 258.

Pääesikunnan Pääesikunnan tiedottaja Henrik Gahmberg kertoo, että esiintyvyys on melko tasaista joukko-osastojen välillä.

– Määrällisesti eniten tietenkin suurissa joukko-osastoissa, mutta suhteessa niissä ei ole enemmän kun pienimmissä joukko-osastoissa.

Puolustusvoimien pääesikunnasta kerrotaan Ilta-Sanomille sotilaslääketieteen keskuksen yleisellä tasolla pysyttelevä vastaus.

Sen mukaan Puolustusvoimissa sairastuneet siirretään erilleen terveistä.

Jos sairastuneella todetaan korona, hänet asetetaan eristyksen omaisiin tiloihin.

Koronaan sairastuneelle altistuneet taas asetetaan karanteeninomaisiin tiloihin erilleen muista, vielä terveistä varusmiehistä.

Mikäli varuskunnan terveysaseman lepo-osaston tilat eivät riitä, joukko-osaston tehtäväksi jää järjestää tilat sairaille ja altistuneille.

Sairastuneiden tiloissa järjestetään seuranta sairaille heidän terveystilanteensa seuraamiseksi. Sama koskee altistuneita.

Pääesikunnasta todetaan, etteivät he ota kantaa joukko-osastokohtaisiin järjestelyihin. On kuitenkin hyvä, että epäkohdista ilmoitetaan, pääesikunta kertoo.

– Kehotamme joukko-osastoja löytämään parempia ratkaisuja niihin. Eristyksiin ja karanteeneihin soveltuvia tiloja löytyy joukko-osastoissa vain rajoitetusti.

Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.