Japanilaiset ihmettelevät suomalaisten lomien pituutta ja työpaikkojen vähäistä yhteisöllisyyttä, mutta moni haluaa enemmän vapaa-aikaa. Elämän täyttäminen pelkällä työllä kiinnostaa yhä harvempia, kirjoittaa Valkama blogissaan Tokiosta.
TOKIO Japanin kielessä on sana karōshi, liialliseen työhön kuoleminen. Sanotaan, että maa on ainoa, jossa termi on yleisessä käytössä.
Sana karoshi syntyi jo 1970-luvulla, mutta toden teolla Japanin viranomaiset huolestuivat ilmiöstä 1980-luvulla maan talouden porskuttaessa ylikierroksilla. Joka neljäs miestyöntekijä teki yli 60 tunnin työviikkoja. Töihin kuoli niin monia, että viranomaiset perustivat auttavia puhelimia.
Kukaan ei kestä terveenä 12-tuntisia työpäiviä kuutena päivänä viikossa, todettiin.
Japanilainen salaryman, joka lähtee aamuyhdeksäksi töihin ja tulee vasta iltakymmeneltä kotiin, ei ole vain klisee.
Täällä Tokion myöhäisillan junissa näkee edelleen puolen yön aikaan kotiin vaeltavia työntekijöitä – ja onhan koko kapselihotellien konsepti kehitetty illan viimeisestä junasta puolen yön aikaan myöhästyvälle työmiehelle. Kapselihotellin luukussa voi nukkua aamuun ja _o-furo-_kylvyn jälkeen kömpiä takaisin aamulla töihin.
Niin, ja kyse on todella usein salarymaneista eli miehistä. Vaikka muutosta on tapahtunut, naisia kutsutaan täällä edelleen toimistoissa nimellä ooeru eli OL eli office lady. Eikä heillä kaikilla työpaikoilla ole vieläkään samoja uramahdollisuuksia kuin miehillä.
Kun japanilaiselle kertoo suomalaisten työntekijöiden kuukauden kestävästä kesälomasta, he eivät sitä meinaa uskoa.
Siinä missä me katsomme japanilaista työelämää kummeksuen, japanilaisista meidän työelämämme on kummallisuuksia täynnä.
Suomessa ei ole tavallista tehdä kuusipäiväisiä tai seitsemänpäiväisiä työviikkoja tai työskennellä 80-tuntisia työviikkoja. Emme istu töissä aamusta iltaan, tai odota, kunnes pomokin on varmasti lähtenyt, ja jatka vielä izakaya-ravintolaan työseurueessa.
Toisaalta japanilaisten mielestä suhtaudumme työkavereihin ylimalkaisesti, eikä Suomessa rakenneta työyhteisöä ja välitetä samalla tavalla työntekijöistä kuin Japanissa.
Japanissa tehdään tunneissa mitattuna paljon töitä. Silti vaikuttaa siltä, että Suomessa tehdään lyhyemmissä tunneissa sama työpanos kuin täällä Japanissa. Täällä Japanissa joskus tuntuu, että tulosta tärkeämpää on prosessi ja hierarkia. Ja ehkä jotkut tunnistavat tämän omalta työpaikaltaan Suomessakin.
Ei uskoisi, että suomalaiset tekevät Euroopassa eniten töitä vapaa-ajalla.
Täältä Japanista katsottuna koko ajatus tuntuu ensi alkuun naurettavalta. Mekö teemme paljon töitä?
Tarkemmin katsottuna suomalaisen työelämän etu on joustavuus. Töitä tehdään vapaalla, mutta töissä saadaan vapauksia.
Tämä ei tietenkään päde kaikkiin työpaikkoihin, mutta tutkitusti suomalainen työnantaja antaa työntekijälle paljon vapauksia ja joustoja (siirryt toiseen palveluun). Siksi moni työntekijä vastavuoroisesti joustaa.
Täällä Tokiossa on helppo nähdä suomalaisen työelämän hyviä puolia. Työmatkat ovat meillä keskimäärin lyhyitä.
Suomalainen tekee työmatkaa keskimäärin 23 minuuttia, siinä missä tokiolainen istuu metrossa – tai oikeastaan seisoo ahtaasti puristuneena ruuhkametrossa – 49 minuuttia.
Totta kai Japanissa työelämässä on monia hienoja puolia. Etenkin on upeaa nähdä, kuinka täällä yhteisöstä pidetään huolta.
Toisaalta muutosta tapahtuu Japanissakin. Viime vuonna japanilainen työskenteli ennätysvähän. Työtunteja ei enää tehdä yhtä kohtuuttomasti kuin ennen.
Lisäksi viime vuosi toi etätyöt myös japanilaisille työpaikoille.
Varsinkin moni nuori työntekijä otti ilolla vastaan sen, että töiden jälkeen saattoi sulkea zoomin jo alkuillasta ja keskittyä vapaa-aikaan, ystäviin ja perheeseen.
Heikki Valkama
Kirjoittaja on japaniin perehtynyt toimittaja ja kirjailija. Parhaillaan hän on raportoimassa Tokiosta Ylen olympialähetyksiin.
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.