Ruotsin pääministeri Löfven uskoo edelleen maansa koronastrategiaan yli 5 000 kuolleesta huolimatta

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven uskoo edelleen, että Ruotsin omaksuma koronastrategia on oikea kuolemantapausten suuresta määrästä huolimatta. Hän sanoo, että tartuntoja on pyritty rajaamaan mahdollisimman paljon.

Myös yhteiskunnan kannalta tärkeiden toimintojen turvaaminen on hänestä ollut tärkeää. Pääministerin mukaan palkansaajille ja yrityksille koronakriisissä aiheutunutta vahinkoa on pitänyt torjua.

Ruotsissa rajoitukset ovat olleet monessa asiassa naapurimaita lievempiä, eikä esimerkiksi kouluja tai ravintoloita suljettu keväällä monen muun maan tavoin.

Löfven myöntää Aftonbladet-lehden haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), että vanhustenhoidossa on ollut ongelmia, mutta ruotsalaisen hyvinvointivaltion ei hänen mielestään silti voida sanoa epäonnistuneen koronan torjunnassa.

– Nyt näemme, että [tartuntojen] määrä laskee selvästi. Lisäämme testausta. Tehohoitoa tarvitsevien vakavasti sairaiden määrä vähenee, kuolemantapausten määrä laskee, Löfven sanoo.

– Yli 5 000 ihmistä on kuollut… toivon, ettei niin olisi tarvinnut käydä, Löfven kuitenkin lisää.
“Kukaan ei voi taata, etteikö toista aaltoa tulisi”

Löfvenin mielestä nyt olisi syytä kiinnittää huomiota Ruotsin onnistumisiin koronakriisin aikana. Hän nostaa esille sen, että tehohoitopaikkojen määrä on yli kaksinkertaistunut.

Hänen mielestään hallituksen antamat poliittiset signaalit niin terveysviranomaisille kuin kunnillekin ovat olleet selkeät.

Ruotsissa on asetettu komissio selvittämään maan onnistumista koronavirustilanteen hoidossa. Löfven odottaa selvityksen ottavan kantaa myös siihen, mistä erot viruksen suhteen eri Pohjoismaiden välillä johtuvat.

Kesälomaa viettäviä ruotsalaisia hän muistuttaa siitä, että kaikilla on vastuu viruksen torjunnasta noudattamalla annettuja ohjeita.

– Kukaan ei silti voi taata, etteikö toista aaltoa tulisi, Löfven muistuttaa.

Ruotsissa on maan Kansanterveysviranomaisen mukaan (siirryt toiseen palveluun) kuollut epidemian aikana 5 572 ihmistä. Yhteensä 76 492 ihmistä on saanut koronavirustartunnan.
@YLE

1 Comment


Leave a Reply