Valtiovarainministeri Matti Vanhanen Ylen aamussa: Suomi ei ollut liian kiltti – “nuukat maat” edelleen suurempia nettomaksajia

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) kiistää väitteet siitä, että Suomi olisi ollut liian kiltti EU:n elvytysrahasto- ja budjettineuvotteluissa.

– Meidän nettomaksuasemassamme ei tapahdu oikeastaan mitään olennaista muutosta tämän elpymisvälineen lisäksi. Tässä suhteessa neuvottelutulosta on helppo puolustaa, Vanhanen sanoi Ylen aamussa.

Vanhanen torjuu myös kommentit siitä, että Suomen olisi pitänyt liittyä tiivimmin niin sanottuun nuukaan nelikkoon ja vaatia jäsenmaksupalautuksia.

Hänen mukaansa Suomen strategiana on ollut ennen muuta hyötyä EU:sta esimerkiksi maaseutu-, aluekehitys- sekä tutkimus- ja kehitysrahojen kautta.

– Tämän tyyppisissä unionin menoissa Suomi on nettosaaja. Olemme keskittyneet siihen, että varjelemme omia saamisiamme näiden emmekä palautusten kautta. (Eilisten) ratkaisujen jälkeenkin esimerkiksi Ruotsi on Suomen jälkeen paljon suurempi nettomaksaja per asukas.

Suomi maksaa Vanhasen mukaan nettona myös paljon vähemmän kuin loput nuukat maat eli Itävalta, Tanska ja Hollanti.
Arvostelua jopa omasta puolueesta
Lunta tupaan on tullut jopa omalta puoluekaverilta, EU-edustaja Mauri Pekkariselta.

Pekkarisen mukaan maaseutu- ja aluepolitiikkaan saadut miljoonat ovat lopulta hyvin pieni raha verrattuna siihen, mitä Suomi joutuu todellisuudessa maksamaan.
Saimme maaseutupol.lisää runsaat 50 milj €/v ja al.pol. 14 milj/vuosi. Hehkutusta on riittänyt.Saimme piikkiimme nettona 3,4 mrd €:n laskun, jonka lahjoitamme maille, joiden talouden ennustetaan elpyvän nopeammin kuin S:n. Jäsenmaksuja maksamme lisää 100 milj/v!
Vanhasen mukaan pitää miettiä, mitä lopputulosta elvytyspaketilla tavoitellaan.

– Jos uskotaan siihen, että kohdatessamme tällaisen sokin voidaan saada julkisten menojen käytöllä ja niitä oikein investointeihin ohjaamalla saadaan taloutta parannettua, se on tämän tavoite ja ssiitä pitääkin maksaa, Vanhanen toteaa.

Suomen osuus nettomaksuista nousee sata miljoonaa euroa vuodessa. Vanhasen mukaan nousu johtuu Britannian EU-erosta.

1 Comment


Leave a Reply