Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Koronatartunnat vähenivät viidellä Suomessa – syynä tilastointitavan muutos, Ranskan Disneyland avasi taas porttinsa

  • Matkustusrajoituksia on höllennetty maanantaista alkaen. Suomi avasi maanantaina rajansa 17 uudelle eurooppalaiselle maalle ja matkustusrajoituksia höllennetään myös 11 Euroopan ulkopuolisen maan kanssa. Samalla poistui myös suuri osa ravintoloiden toimintaa säädelleistä rajoituksista.
  • Rovaniemellä yli sata ihmistä on altistunut koronavirukselle viime viikolla paikkakunnalla todettujen kolmen tartunnan vuoksi. Osa altistumisista tapahtui viime viikolla Rovaniemen Hoplopissa.
  • Koko maailmassa vahvistettujen koronavirustartuntojen määrä ylitti maanantaina 13 miljoonaa, selviää yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston seurannasta. Virukseen liittyviä kuolemia on vahvistettu yli 570 000.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

15.7. klo 13.24 Kuolleet vähenivät yhdellä Suomessa kuolinsyiden tarkentuessa

Suomessa on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin yhteensä 328 ihmistä. Luku on yhden pienempi kuin eilen tiistaina, koska kuolinsyyt ovat tarkentuneet, kertoo THL (siirryt toiseen palveluun).

15.7. klo 13.00 Ranskan Disneyland avautui neljän kuukauden tauon jälkeen

Pariisin lähellä sijaitseva Disneyland-huvipuisto on avannut porttinsa asiakkaille neljä kuukautta kestäneen koronasulun jälkeen. Aivan koko huvipuisto ei ole käytössä ja asiakasmäärää rajoitetaan.

Puistoon ei myydä portilla lippuja, vaan ne pitää hankkia nettikaupasta etukäteen. Puistoon on sijoitettu lukuisia käsidesipisteitä ja vierailijoita kehotetaan muistamaan turvavälit.

Laitteet, joissa turvavälien pitäminen ei onnistu, ovat toistaiseksi poissa käytöstä. Kasvosuojusten käyttö on puistossa pakollista.

Lauantaina Floridan Disney World avautui asiakkaille neljän kuukauden tauon jälkeen. Hongkongissa puisto puolestaan suljettiin lisääntyneiden virustartuntojen vuoksi.

Tänään keskiviikkona Pariisissa päästetään jälleen asiakkaita myös Eiffel-tornin ylimmälle näköalatasanteelle.

1 Comment


Leave a Reply